Peruutusoikeus, palautusehdot ja vialliset tuotteet
Jos olet kuluttaja sinulla on Suomen kuluttajansuojalain mukainen oikeus peruuttaa tilaus ilmoittamalla tästä meille viimeistään 14 päivän kuluttua tavaran tai viimeisen tavaraerän vastaanottamisesta taikka, jos kyse on tavaroiden säännöllisestä toimittamisesta, ensimmäisen tavaraerän vastaanottamisesta.
Huolimattomasti täytetyt osoite- ja muut yhteystiedot eivät oikeuta maksuttomaan palautukseen. Myöskään tilauksen noutamatta jättäminen ei ole palautus ja perimme siitä meille aiheutuneet kulut.
Jos tuote on virheellinen, ota viipymättä yhteyttä tuotteen palauttamista varten. Kuitenkin viimeistään 14 päivän kuluessa. Vaihdamme vialliset tuotteet uusiin mahdollisuuksien mukaan, mutta koska osa tuotteistamme on uniikkeja, ei vaihtoehtoista tuotetta aina ole saatavilla. Tällöin asiakkaalle palautetaan rahat tuotteesta, kun olemme vastaanottaneet ja todenneet sen vialliseksi. Jos saamasi toimituksen paketti on vioittunut, otathan yhteyttä toimittajaan ja ilmoitat myös meille, niin olemme tietoisia tilanteesta.
Peruuttamisilmoitus tulee tehdä selkeästi alla olevaan sähköpostiimme tai palautettavan tavaran mukana toimittamallasi kirjallisella ilmoituksella. Peruutusoikeus koskee vain ja vastaavasti palautettavien tuotteiden on oltava alkuperäispakkauksessa, käyttämättömiä ja hyvin takaisinlähetystä varten pakattuja. Jos palautettua tuotetta on vastoin ostajan laissa säädettyä huolenpitovelvollisuutta käytetty, on yrityksellä oikeus periä arvonalennus aina tuotteen täyteen hintaan saakka palautuskuluineen.
Jos kauppa perutaan, tavara on palautettava viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä alla mainittuun Palautusosoitteeseemme. Palauttajan on tarvittaessa näytettävä toteen, että tavara on palautettu määräajassa, esimerkiksi palautuskuitilla. Palauttajan on maksettava palauttamisesta aiheutuvat kustannukset. Näitä kustannuksia ei makseta takaisin palauttajalle.
Palauttaessasi toimitetun tilauksen, liitä siihen mukaan nimesi ja yhteystietosi sekä tilinumerosi rahojen palautusta varten. Palautamme vastaavasti tilauksesta maksamasi rahat viivytyksettä kuluttajasuojalain mukaisesti.
Palautusosoitteemme:
Kravattino Ky
Kraftmanintie 8
28610 Pori
Asiakaspalvelu
Autamme mielellämme kaikessa mieltäsi askarruttavassa. Jos asia koskee ongelmatilanteita, otathan yhteyttä mahdollisimman nopeasti jotta saamme tilanteen hoidettua nopeimmalla ja helpoimmalla mahdollisella tavalla.
myynti.kravattino@gmail.com
0443399076